Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Kalevala luovuuden dynamo

Eino Leino by Gallen-Kallela_635x420 1917

Eino Leino oli suomalainen kirjailija ja runoilija, joka jätti merkittävän jäljen suomalaiseen kirjallisuuteen. Hänen monista teoksistaan nousee keskeisesti esiin Kalevala, sillä Leino sai erityisesti nuoruudessaan innoitusta Kalevalasta ja suomalaisesta kansanperinteestä. Esimerkiksi yksi hänen kuuluisimmista teoksistaan, Helkavirret, ajoittuu tälle kaudelle.

Eino Leinolle Kalevala oli ehtymätön ideoiden lähde hänen koko tuotantonsa alusta loppuun. Leino palasi Kalevalan aiheisiin yhtä uudestaan, sillä ne olivat liitettävissä kulloiseenkin ajankohtaiseen tilanteeseen ja maailmankatsomuksen muutoksiin. Hän siis pyrki löytämään kalevalaisesta muinaissuomalaisuudesta aineksia oman aikansa tulkitsemiselle. Leino sovelsi kalevalamittaa näytelmiin sekä useisiin runoihin ja loi muinaistyylisiä balladeja, joiden aiheissa ja henkilöissä on löydettävissä ripaus kalevalaisesta maailmasta.

Eino Leino ei kuitenkaan ollut ainut, joka loi taideteoksia liittyen Kalevalaan. Esimerkiksi Tuonelan joutsen-aihetta käyttivät niin Leino, Gallen-Kallela kuin Sibeliuskin. Teokset viittasivat toisiinsa ja loivat perustaa sille kirjallisuudelle, jota pidetään vieläkin ylittämättömänä kulta-aikana. Eino Leino oli teoksillaan aloittamassa myös suomalaisen kirjallisuuden symbolismia.

TEKSTI: SAANA RANTALA